Tiina Miinalainen

Is mind opener, podcaster, choach, an artist and more based in Vantaa, Finland

LYHYESTI

Autan ihmisiä ymmärtämään itseään, muita ja maailma. Kehollisin ja ilmaisullisin keinoin.

 Olen ikuinen oppija ja innostuja, Olen myös se aikuinen joka leikkii liukuportaissa..

Rakastan luontoa, käsillä tekemistä, avantoa, matkustamista, riimuja, hyviä keskusteluja ja eläimiä.

Mulla on lukihäiriö, alakouluikäinen lapsi, aviomies, asuntolaina, koira ja sähköpyörä.

********

I help people understand themselves, others and the world. By physical and expressive means.

I am an eternal learner and enthusiasm, I am also an adult who is playing on the escalator ..

I love nature, doing things at hand, cold water, traveling, runes, good conversations and animals.

I have dyslexia, a toddler, a husband, a mortgage, a dog and an electric bike.

Ja sitten pitkästi, jotta ymmärrät mitkä asiat vaikuttavat taustalla ja mitkä ovat ollet edeltävät askeleet tähän pisteeseen.

Aloitan alusta joten varaudu käyttämään tämän tekstin äärellä hetki jos toinenkin.

Olen kasvanut maailmaan jossa sanotaan sun olevan ainutlaatuinen ja on hyvä olla oma itsensä. Kuitenkin aikuistuttuani huomasin ettei sellaiselle ole oikeasti tilaa, juuri missään muualla kuin kotona ja oikeiden ystävien seurassa. Työelämässä pitää työt tehdä niinkuin sanotaan, käyttäytyä, reagoida ja tehdä päätöksiä niinkuin sanotaan. Toisaalta omia aivoja tulee käyttää mutta ei liikaa. Kuulostaako tutulle?

Sopeuduin kuitenkin tähän maailmaan mielestäni oikein hyvin, hoidin homman kuin homman hyvin, sain palkkaa tehdystä työstä ja sain jopa lisää vastuuta koska olin niin nopea oppimaan ja hoidin työni. Kun olin lukkoseppä ja toimin "kentällä" työ tuntuikin hyvin mielekkäältä. 

Ensimmäinen uupumuksen kosketus

 

Jostain syystä halusin kuitenkin oppia lisää ja ajauduin siisteihin sisätöihin, sain lisää vastuuta, vedin projekteja, johdin tiimiä ja tein projektipäällikön työtä. Aluksi teinkin kaikkeni vaikka oman hyvinvointini uhalla koska halusin asiakkaan olevan tyytyväinen. Lopulta opin ymmärtämään kantapään kautta, että kun on joustava ja pystyvä se ei aina tarkoita sitä, että joustoa tulee myös toisesta suunnasta tai, että joustaminen edes sopii omalle hyvinvoinnille. 

Heräsin eräänä hetkenä siihen kuinka työ josta olin pitänyt, kirjaimellisesti vitutti joka päivä. Koska olen melko ratkaisukeskeinen ihminen yritin tehdä asialle jotain. Kerroin esimiehilleni, että teen kahden ihmisen työtä ja työ ei tule tehdyksi hyvin ilman lisä käsiä. Asialle ei tehty mitään ennen kuin meni puhumaan yrityksen toimitusjohtajalle ja silloin olin jo niin väsynyt, että "karkasin" opintovapaalle.

Opiskelin itseni Laajasalon Opistossa Monimediatoimittajaksi ja siellä löysin elämääni audion. Osallistuin lyhyt radiodokumentti kilpailuun ja voitin sen. Hyvä opettaja, voitto ja sen jälkeinen harjoittelu Ylen Dokumentti ryhmässä antoivat työkaluja ja paloa tehdä ääni sisältöjä joilla on merkitystä. 

Palasin vuoden opintovapaan jälkeen edelliseen työpaikkaani vastahakoisesti, mutta samalla tein rinnalla muuta sekä hain samalla töihin muualle. Vaikka tilalleni oli palkattu kaksi ihmistä ja turha stressi oli poistunut, vastuu oli jaettu muille ja työn rasittavin puoli oli helpottunut, en kuitenkaan enää viihtynyt. Ympäristö ei ollut enää sopiva luovalle puolelleni, joka oli ollut unessa useamman vuoden.

Uupumus, suru ja masennus

Isäni oli sairastanut erinäisistä syistä jo niin kauan kuin voin muistaa. Parhaiten muistan silti äksidentin kun olimme kahdestaan kotona. Olin omassa huoneessani (n.16-vuotiaana) puuhaamassa jotain ja kuulin kovan kivuliaan karjahduksen sekä kolinaa. Juoksin keittiöön ja isäni oli jähmettyneenä paikalleen kivusta, haukkoen henkeään. Hän oli kaatanut kattilallisen kiehuvaa vettä päälleen. Kävelytin kylmän rauhallisesti isäni kylpyhuoneeseen, laitoin hänet istumaan jakkaralle ja laitoin viileän suihkun päälle. Soitin ambulanssin, kerroin tilanteen ja katsoin isän perään ettei vesi olisi liian kylmää mutta ei liian lämmintäkään. Ambulanssi miehet tarkastivat isän kunnon, kehuivat toimintaani ja lähtivät isän kanssa sairaalaan hoitamaan palovammat kuntoon. Kun ovi sulkeutui, tärisin. Tärisin ja itkin. Muuta en muista.

Vuosia vuosia myöhemmin isä oli kuntoutuksessa ja tippui sängystä pääedellä lattian, josta kaikki niin sanotusti alkoi. Vamma oli paha ja isän kunto ei palautunut vaan huononi. Kesän 2016 jälkeen muutimme vanhempani hoivakotiin, jonka jälkeen aloin hoitaa virallisesti molempien asioita. Meidän tyttö oli silloin kuusi ja mies hoiti lasta kun minä hoidin vanhempiani tai heidän asioitaan. 

Muuton jälkeen oli käytävä läpi 60m2 hamstrattua tavaraa (roskaa) ja kärrätä ne lajitteluun, kierrätyskeskukseen sekä roskiin. Tämän jälkeen remontoida pinnat ja hommata asuntoon vuokralainen. Kaiken ohella tietysti, hoitaa muut käytännön asiat, kuten vanhempien sopeutuminen hoivakotiin, omat työt sekä sivu työt ja olla edes vähän kotona. Se aika oli selviytymistä. Muistan, että siinä meni yli puoli vuotta vitutuksen kourissa. Olin joko vihainen tai surullinen koko ajan, vaikka se ei aina näkynyt ulos päin. Osasin niin sanotusti olla välittämättä tunteesta koska sille ei ollut tilaa. "Just suck it up" oli teema sille syksylle ja talvelle.

 

Kun kaikki oli lopulta saatu hoidettu tammikuussa 2017, menin lääkäriin ja kerroin olevani väsynyt ja ahdistunut. Mutta ennen kaikkea väsynyt. 

 

"Jos katsot arvot ja kaikki semmoset kun jotain tuntuu olevan vikana", sanoin. Halusin päästä nopeasti taas kuntoon ja kiinni tavalliseen elämään.

Onneksi lääkäri oli hyvä. Hän kyseli paljon, pyysi käymään työpsykoligilla ja tarjosi masennuslääkkeitä ensimmäisen kerran. Arvoissa ei tietenkään ollut mitään vikaa ja menin juttelemaan psykologille vaikka se tuntui turhalle. Mihin mä sellaista nyt tarvitsisin, olenhan ihan kunnossa, lukuunottamatta hervotonta painetta rinnassa - ahdistusta joka teki fyysisesti todella kipeää. Olin valmis tekemään mitä vaan jotta se loppuisi.

Ekan kerran jälkeen sain tehtäväkseni listata asiat joita tykkään tehdä ja pyrkyä tekemään niitä. Ei kuulemma ollut ihme, että olin väsynyt ja tajusin sen itsekkin vasta toisen ihmisen sanomana. Niin teinkin mutta huomasin, ettei mikään mikä oli ennen tuottanut iloa, tuntunut nyt yhtään miltään.

 

Toisella kerralla kävimme asiaa läpi tarkemmin.

 

"Pitkittynyt uupumus voi johtaa masennukseen."

 

Tajusin olevani masentunut. En sillä lamaantuneella sängyn pohjassa olevalla tavalla (vaikka olisi sekin houkuttanut) vaan lähinnä tunnottomana zombina - elävänä mutta sisältä kuolleena hahmona.

 

Se oli käänne kohta. Olinhan aina ajatellut että "mä en tule koskaan olemaan se ihminen joka masentuu, se ei voi tapahtua mulle". Mutta tapahtui.

Kävin työn ohella (en suostunut pitämään sairaslomaa, koska hävetti) psykologin luona sen kevään, niin monta kertaa kuin työterveyden piikkiin sain. Aloitin lukemaan kirjaa, joka mullisti mun maailman vaikka olin aina luullut tietäväni tunteista jotain. Kirja jonka jokaisen tulisi lukea - Tunne tunteesi, kirjoittanut Katja Myllyviita.

Tuli kesä, löysin uuden työpaikan, vanhempien tilanne oli stabiili ja oma fiilis jo parempi. En ollut enää täysi zombie vaan olin saanut jostain langan päästä kiinni ja matkalla kohti jotain valoa.

Vuosi meni uudessa työssä 80% työajalla, luoden uusia äänisisältöjä ja tutkien kirjallisuutta sekä itseäni. Opiskellen ihmismieltä yleisesti mutta myös sitoutuen omaan prosessiin (itsekseni, "koska pärjään aina.."). 

Kevät-kesällä 2018 löysin toisen työn (järjestötyö/hanketyö) jolla oli merkitystä ja jossa pääsin toteuttamaan ääni osaamistani. Aloitin tekemään kahta työtä, nykyistä viestintä ja markkinointi työtä 50% sekä ihka uutta hanketyötä 50%/vk.

Pääsin ensimmäistä kertaa TYHY päivänä kokeilemaan TRE tärinäterapia menetelmää, joka hieman kummastutti, mutta avoimin mielin lähdin kokeilemaan. Yllätyin kuinka se toimi vaikka en tehnyt itse varsinaisesti mitään.

 

Syksy 2018

Isän kunto romahti kesällä pitkän tasaisen kauden jälkeen. Syksyllä hänellä todettiin syöpä, jolle ei voitu tehdä mitään koska esimerkiksi leikkaukset pahentaisivat vain hänen oloaan ja toipuminen ei olisi varmaa. (Hänellä oli ikää jo  78-vuotta.)

Se syksy oli rankka mulle ja meidän perheelle. Lapsi alkoi oirehtia koska minä oireilin. Kävimme perhe neuvolassa ja siellä oli ihan loistavaa väkeä, palvelua ja apua lapselle sekä mulle.

Olin paikalla kun marraskuussa 2018 isä kuoli. Tunsin valtavaa ikävää (jota olin tuntenut jo aiemminkin), surua, helpotusta ja syyllisyyttä. En osannut kuvitella maailmaa ilman isää mutta samalla olin todella helpottunut siitä, että se oli ohi omalta osaltani tai niin luulin (perunkirjoitus on raskasta puuhaa). Isän kannalta tämä oli parasta, päästä pois kärsimästä, makaamasta sängyssä neljättä kuukautta putkeen, puhekyvyttömänä.

Vaikka isä eli pitkään kaikki prioriteetit menivät uusiksi ja tuntui, että näin kaiken kirkkaammin kuin koskaan. Näin mikä on tärkeää ihan oikeasti ja mikä ei. Silloin päätin, että teen asioita joita rakastan, asioita jotka vetävät puoleensa enkä roiku työpaikoissa joissa en tunne oloani hyväksi.

Tässä kohtaa aiemmin mainitsemani TRE-menetelmä / tärinäterapia oli jäänyt itämään ja kaiken edellisen keskellä koin tarvetta ottaa siitä selvää. Tammikuussa 2019 aloitin TRE©-ohjaaja koulutuksessa ja valmistuin syyskuussa 2019 sertifioiduksi TRE© tärinäterapia -ohjaajaksi. Se on ollut yksi parhaita päätöksiä elämässäni.

Keväällä 2019 irtisanouduin toisesta työstäni, työstä josta en nauttinut ja kesällä perustin toiminimen.

Entä sitten ja entä nyt?

Nyt kun kirjoitan tätä eletään kesää 2020. Alun lyhyt kuvaus pitää tiiviisti sisällään sen missä ns. mennään juuri nyt.

 

Mä rakastan oppia uusia asioita ja jakaa oppimaani muille, sä kuitenkin itse päätät onko se sun juttu vai ei. Mä (tai kukaan muukaan) en ole se joka tietää toimiiko asia sulla vai ei, vaan vain sinä tiedät.

Kaikki mitä teen ajaa samaa asiaa - Haluan tarjota työkaluja ja keinoja tutustua sekä ymmärtää paremmin omaan itseään, sen kautta muita ja maailmaa.

Näkökulmia ja tapoja on varmasti yhtä monta kuin meitä ihmisiäkin, mutta mun sydäntä lähellä on yhteys luontoon, juurtuminen luonnossa. Istuminen, makaaminen tai kävely luonnossa. Puiden ja kasvien haistelu, halaaminen ja maistelu. Yksi isoimpia ja tärkeimpiä asioita on kyky leikkiä, ihmetellä ja uskallus liata itsensä ja varpaansa - kävellä luonnossa paljain jaloin.

On tärkeää luoda ja nauttia elämästä eri tavoin, maalaamalla, kuvaamalla, kirjoittamalla, puhumalla (podcast), nähden kauneutta ja rumuutta sekä nauttien pienistä hetkistä. On tärkeää ilmaista omaa totuuttaan ja intohimoaan, sallien myös muiden totuus.

Mutta miten?
 

Luodaan päättäväisin askelin uusi yhteys omaan itseen, -intuitioon, -kehoon ja ympäröivään luontoon. 

Anna mulle mahdollisuus kulkea sun rinnalla oppaana sun matkalla omaan autenttiseen itseesi. Sekä tiellä löytää sun tapa ilmaista sun totuutta ja sun intohimoja. 

Tiina <3

Ota yhteyttä!

Haluatko saada multa postia?

Lähetän n. 1krt/kk sulle postia ja ääniviestin. Aiheet vaihtelevat, mutta keskiössä on uudet näkökulmat, autenttisuus, human design ja ennen kaikkea hyvinvointi <3

9 vinkkiä - Miten vähentää stressiä?

Stressi on osa meitä, siitä ei kuulu päästä eroon mutta sitä voi vähentää ja sen kanssa voi oppia terveeseen tasapainoon.

  • Instagram

For more information: miinanainen(at)gmail.com 

© 2020 by Tiina Miinalainen

  • Black Pinterest Icon
  • Black Instagram Icon